Kun ihmisestä tulee koti

Viime yönä, kun lähetin tekstiviestejä poikaystävälleni, sain inspiraation kirjoittaa viestiä. Hänen viestinsä sytytti puhelimen ruudun ja siinä sanottiin: 'Kotini on niin tyhjä ilman sinua.' Nopeasti ajattelematta siitä vastasin vähän: 'Vihaan kotia ilman sinua.' Kun painin lähetettyä, kun tuo lause todella upposi ja asettui mieleeni. Sain minut ajattelemaan, kuinka koti on lakannut olemasta paikka ja sen henkilö nyt minulle.

Koti ja voima nimeltä 'Rakkaus'

Rakastan todella tätä ajatusta sanasta 'koti'. Huomasin, että hän herättää kaikki tunteet, jotka minulla oli, kun tulin kotiin päiväkodista tai koulusta, kun olin pieni. Kukaan ei koskaan tehnyt niin. Muistan, kuinka kulkiessani kulmasta ja kävellessäni lopulta kadulla taloni luo aloin juosta, minusta tuntui kasvan parin upeita siipiä. Hymyilen ja juoksen tietäen, että lennän turvalliseen pyhäkköni. Paikka, jossa koko olemukseni hyväksytään ja saan olla oma itseni. Kun silmäni tervehtivät häntä, sydämeni lisää vauhtia, hymyilen automaattisesti, jalkani alkavat kävellä nopeammin vain yhden askeleen päässä juoksemisesta. Vain halata häntä ja suudella häntä nopeammin. Kun näen hänet, en enää hallitse itseäni, minua ohjaa voima. Voima, johon luotan nyt koko olemuksellani, voima nimeltä 'Rakkaus'.